Aspiriini vaihtoehto LMWH:lle tromboembolian ehkäisyyn
Kliinisissä käytännön ohjeissa suositellaan tromboembolian käyttöä ortopedisen trauman jälkeen, jotta estetään syvän laskimotromboosin (DVT) ja keuhkoembolian (PE) kehittyminen. Kuitenkaan ei ole olemassa kliinisiä tutkimuksia, joissa aspiriinin, edullisen oraalisen verihiutaleiden vastaisen aineen, käyttöä verrattaisiin LMWH:n käyttöön laskimotromboembolian (VTE) ennaltaehkäisyssä.
Hyytymien ehkäisy ortopedisessa traumassa (PREVENT CLOT) opiskella , pragmaattinen, satunnaistettu tutkimus, suoritettiin huhtikuusta 2017 elokuuhun 2021 21 traumakeskuksessa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Tarkoituksena oli tutkia aspiriinin ei-alempiarvoisuutta LMWH:hen verrattuna tromboprofylaksin tehokkuuden ja turvallisuuden kannalta potilailla, jotka ovat saaneet murtumaan johtaneen ortopedisen trauman. .
Tämän noninferiority-tutkimuksen tavoitteena oli osoittaa, että aspiriinin (testilääke) vaikutus ei ollut huonompi kuin aktiivisen kontrollin (LMWH) vaikutus. Missä tahansa tässä tutkimuksessa käytetystä syystä aiheutuneen kuoleman noninferiority marginaali oli 0,75 prosenttiyksikköä, mikä edusti suurinta kliinisesti hyväksyttävää eroa aspiriinin ja LMWH:n välillä. Ei-alempiarvoisuus osoitettiin, kun luottamusvälin yläraja ei ylittänyt ei-alempiarvoisuutta.
Tutkimukseen otettiin mukaan 18-vuotiaat tai sitä vanhemmat potilaat, joilla oli joko kirurgisesti hoidettu raajamurtuma tai lantion tai lonkkamurtuma, joka hoidettiin joko leikkauksella tai ei-leikkauksella. Potilaat suljettiin pois, jos heillä oli käden tai jalkaterän murtumia, jotka ilmenivät yli 48 tuntia vamman jälkeen, he olivat saaneet vähintään kolme annosta tromboprofylaksiaa ennen satunnaistamista, heillä oli ollut laskimotromboembolia viimeisen 6 kuukauden aikana, heillä oli terapeuttisesti antikoaguloituja tai jos heillä oli krooninen veren hyytymishäiriö.
Potilaat satunnaistettiin saamaan joko aspiriinia 81 mg kahdesti vuorokaudessa tai SC enoksapariinia 30 mg kahdesti vuorokaudessa (annos muutettu liikalihavuuden tai munuaissairauden mukaan). Tromboprofylaksiaa jatkettiin sairaalasta kotiuttamiseen saakka tai sairaalan protokollan mukaan. Sitoutuminen arvioitiin.
Tutkimuksen ensisijainen tulos oli kuolema mistä tahansa syystä 90 päivän kohdalla. Toissijaiset tehon tulokset olivat syyspesifinen kuolema, ei-fatal PE ja syvän laskimotuki. Toissijaisia turvallisuustuloksia olivat verenvuototapahtumat, haavakomplikaatiot ja leikkauskohdan infektiot.
Helmikuussa 2022 tehdyn tutkimuksen päätteeksi 12 211 potilasta oli jaettu satunnaisesti joko aspiriinin (6 101 potilasta) tai LMWH:n (6 110 potilasta) ryhmään. Tutkimuspopulaation keski-ikä oli 44,6 vuotta, ja yli 60 % potilaista oli miehiä. Suurin osa vammoista (lähes 90 %) kohdistui alaraajoihin (LE), yli kaksi kolmasosaa murtumista kosketti vain LE:tä ja noin viidesosa sekä LE- että yläraajoissa.
Ei-alempiarvoisuus osoitettiin kuoleman osalta 90 päivän seurantajakson aikana. Kuoleman todennäköisyys oli 0,78 % aspiriiniryhmässä (47/6 101 potilasta) ja 0,73 % LMWH-ryhmässä (45/6 110; ero 0,05 prosenttiyksikköä; 96,2). % CI, -0,27 - 0,38). Vaikka aspiriini ei ollut huonompi kuin LWMH estäessään kuoleman mistä tahansa syystä, se ei ollut parempi kuin LMWH. Ei-inferiority todettiin myös alle 60-vuotiailla potilailla (ero 0,02 prosenttiyksikköä; 95 % CI, –0,21–0,25), mutta ei yli 60-vuotiailla (ero 0,16 prosenttiyksikköä; 95 % CI, –0,94–1,25).
Toissijaisten tulosten osalta 90 päivän todennäköisyys DVT:lle ja distaaliselle DVT:lle oli pienempi LMWH-ryhmässä kuin aspiriiniryhmässä. DVT:n 90 päivän todennäköisyys esiintyi 151 aspiriinihoitoa saaneella potilaalla (2,51 %) ja 103 LMWH-hoitoa saaneella potilaalla (1,71 %) 0,80 prosenttiyksikön erolla (95 % CI, 0,28-1,31). Ryhmien välinen ero 0,58 prosenttiyksikköä (95 % CI, 0,20-0,96) havaittiin distaalisessa syvän laskimotukikohdassa. Proksimaalisen DVT:n todennäköisyys oli samanlainen molemmissa hoitoryhmissä (ryhmien välinen ero 0,25 % prosenttiyksikköä; 95 % CI, -0,12 - 0,62). Ei-fataalin PE:n ilmaantuvuus oli sama molemmissa hoitoryhmissä (90 päivän todennäköisyys 1,49 %).
Suurin osa ei-fataalista PE:stä tapahtui 7 päivän sisällä satunnaistamisesta, mutta mediaaniaika syvän laskimotautien esiintymiseen oli 16 päivää tutkimukseen ilmoittautumisen jälkeen.
Verenvuotokomplikaatioiden ilmaantuvuus oli samanlainen aspiriini- ja LMWH-ryhmissä (13,72 % aspiriinilla vs. 14,27 % LMWH:lla, ero -0,54 prosenttiyksikköä; 95 % luottamusväli -1,78 - 0,69). Verenvuotoa esiintyi pian hoidon aloittamisen jälkeen, mediaaniaika tapahtumaan oli 2 päivää. Haavakomplikaatiot ja syvät leikkauskohdan infektiot olivat samanlaisia ryhmien välillä.
Kirjoittajat päättelivät, että potilailla, joilla oli raajamurtumia, joille joko tehtiin leikkaus tai joilla oli lantion tai lonkkaluun murtuma, aspiriinilla annettu tromboprofylaksia ei ollut huonompi kuin LWMH:n käyttö kuoleman estämisessä. Suun kautta otettava verihiutaleiden vastainen aine liittyi myös syvän laskimotukoksen, PE:n ja 90 päivän kuolleisuuden vähäiseen ilmaantumiseen.
Tämä tutkimus tarjoaa hyödyllistä tietoa proviisoreille, jotka osallistuvat ortopedisten kirurgisten potilaiden tromboprofylaksiaan.
Tämän artikkelin sisältö on tarkoitettu vain tiedoksi. Sisältöä ei ole tarkoitettu korvaamaan ammattiapua. Tässä artikkelissa annettuihin tietoihin luottaminen on täysin omalla vastuullasi.
